Hiekkaniemen albumi

Historiallinen Hiekkaniemi heräsi eloon syksyllä 2012 Korpikansan Kertomus -hankkeen myötä. Tikkalan koulun lapset opiskelevat siellä suomenhevosen historiaa.

Hiekkaniemen metsänvartijatilan historiaa

Tikkalan kylän historiaa

Tila sijaitsee vanhan Suur-Jämsän pitäjän alueella(joka oli alun perin Pälkäneen suurpitäjää) Salavalahden maiden perillä Muuratjärven kylässä, nykyisessä Tikkalan kylässä. Alue oli pitkään vailla pysyvää asutusta lähinnä kesäaikana alueella vesireittejä pitkin liikuskelleiden jämsäläisten ja pälkäneläisten metsästäjien ja kalastajien pyyntialueena.

Toisaalta alueella on  ollut  hyvinkin kauan sitten asukkaita, josta on osoituksena kivikautisten asuinpaikkojen jälkiä molemmin puolin Patajärveä. Karttoihin on merkitty kivikautinen asuinpaikka läheisellä harjulla. Sen jatkeena on nykyisen  Patajärven tien varressa  harjun kupeessa paikka, josta tietä tehtäessä 1960-luvulla kaivettiin esiin kivikautisia kivi-iskoksia, joita käytettiin  kivikaudella työvälineinä. Kerätyt näytteet ovat tallennettuina Kansallismuseon kokoelmissa ja niitä on löydetty sen jälkeenkin.

Tikkalan kylä sai alkunsa kun Tikkasen veljekset todennäköisesti Rautalammilta asettuivat asumaan kylään vuonna 1564.  Tilan alkuperäinen pinta-ala oli noin 6000 hehtaaria. Siitä erotettiin valtiolle uudisasutusta varten isojaossa mm. Patajärven pohjoispuolinen alue, jossa tila sijaitsee. 1859 antoi Venäjän keisari käskyn perustaa metsänvartijan torppia valtion metsämaita vartioimaan salametsästäjiä ja puuvarkaita vastaan. Niihin voitiin asuttaa luotettavia luku-, kirjoitus- ja laskutaitoisia paikalliset olot tuntevia suomenkielisiä uudisasukkaita. Niinpä Hiekkaniemen tilan pysyvä asutus lähti käyntiin valtion toimesta vuonna 1874. Tila kuului 1800- luvulla Saukkolan kinkeripiiriin, jonka vuoksi sitä ei mainita Tikkalan kylän historiassa. Patajärvi erotti valtion ja yksityisten maat toisistaan.

Hiekkaniemen tilan ja rakennusten synty

Ennen metsänvartijatilaksi nimeämistä Hiekkaniemen tilan alueella asui tilapäisesti ihmisiä, joista voidaan mainita Rajasen suku eli Vilhelm Eliaanpoika ja vaimonsa Maja Liisa Aleksanterintytär, joiden 3 lasta syntyivät täällä Hiekkaniemessä, yksi heistä oli Kalle, joka on Rajasen Tuomon isopappa. He asuivat täällä vuodesta 1846 vuoteen 1854. Heidän jälkeensä tilalle muutti Hiekka-herra perheineen Tikkalan talosta ja asui paikalla 1860-luvulle. Hiekka-herra todennäköisesti rakensi ensimmäiset nykyiset  rakennukset tälle paikalle. Hänen isänsä oli Tikkalan isäntä Joonas Mikonpoika Tikkala ja hänen äitinsä oli Laukkalan tyttäriä nimeltään Hedvig Matintytär Laukkala.

Hiekka-herra eli Juho Niklas Joonaanpoika Tikkala joutui muuttamaan pois täältä vaimonsa, Aution tyttären, Maja Lisan, sairastelun vuoksi ja lopulta nälkävuosien aikana tila ilmeisesti jäi autioksi noin kymmeneksi vuodeksi ainakin kirkonkirjojen mukaan. Hiekka-herralta jäi henkiin yhdeksästä lapsesta ainoastaan Otto- niminen poika(sukunimi Autio), jonka poika puolestaan oli taksiautoilijana Korpilahdella.

Hiekka-herra asui myöhemmin uuden vaimonsa kanssa Kehälässä, joka oli Tikkalan torppa. Isäntää hänestä ei Vihtalahden Autioon tullut koskaan vaikka hän sitä kovasti oli toivonut. Lieneekö hänen nimensä johtunut näistä senaikaisista Hiekkaniemen kookkaista rakennuksista vai hänen persoonastaan, sitä emme valitettavasti tiedä.

Hiekkanimen pihapiirissä oli 1960-luvulle saakka vielä savupirtti(näkyy Kallen 60-vuotispäiväkuvassa alempana), jossa ensimmäiset paikalla tilapäisesti tai  ensimmäisenä vakituisemmin asuneet ihmiset asuivat. Pihapiirissä sijaitsevien rakennusten tarkka ikä ei ole tiedossa, mutta metsänvartijoiden tiloille tehtyjen tarkastuskäyntipöytäkirjojen perusteella rakennusten ikää on voitu arvioida. 1877 läänin forsmestari Olinin  toimesta laaditussa  metsänvartijatilan tarkastuspöytäkirjassa annettiin metsänvartijan toimeensa vuonna 1874 nimitetylle Tobias Mikkelssonille määräyksiä mm. hevostallin lattian kuntoon saattamisesta, ettei hevosen jalkoja palele talvella tai saunan oven ympärillä olevien vuorilautojen kiinnittämisestä paikalleen.

Peltojen osalta em. pöytäkirjassa kerrottiin että ne olivat hyvin aidatut, mutta peltomaita ei oltu vielä ehditty muokata siinä määrin että niistä olisi voitu saada paras mahdollinen sato. Muutoin tarkastaja oli tyytyväinen rakennusten kuntoon ja niitä oli varsin paljon ja tarkastuksessa jokaisen rakennuksen koko oli mitattu senttimetrin tarkkuudella. Myös kattomateriaalit oli lueteltu ja arvioitu kattojen kunto. Pärekattojen käyttöiästä (noin 30 vuotta) päätellen rakennukset olivat melko uusia vielä tuolloin ensimmäisen metsänvartijan tullessa tänne.

Metsänvartijan tehtäviin kuului Hangasjärvenmaan kruununpuiston vartiointi pinta-alaltaan 600 hehtaaria. Palkkana siitä metsänvartija sai asuinoikeuden tilaan ja kertakorvauksena 800 silloista markkaa rahaa ja vuosittain palkkaa 2 tynnöriä ruista ja 60 markkaa vuodessa. Rakennusten kuntoon saattamiseen valtio antoi 800 markkaa avustusta.

Tilan vanhan päärakennuksen mitoiksi lueteltiin 27 2/5 kyynärän pituus, 13 kyynärän leveys ja 6 2/5 kyynäränä korkeus, jonka voi todeta edelleenkin, vaikkakin hirsirakennukset laskehtivat vuosien saatossa jonkin verran. Riihen kooksi ilmoitetaan 10 ½ kyynärän pituus ja leveys, 7 kyynärän korkeus ja uunin lähin etäisyys seinästä hieman yli 1 jalka. Valmistumisvuosi  on 1877. Riihi sijaitsi aikanaan toisessa paikassa alempana  keskellä peltoa ja on siirretty nykyiselle paikalle 1919.

Hiekkanimen suvun synty

Ketkä tilalle sitten muuttikaan metsänvartijoiksi tuolloin nälkävuosien jälkeen 1874?  Isopappani Oskari Hiekkaniemi, alkujaan Wähämäki, Wähämäen torpasta Petäjäveden rajamailta, joka oli myös metsänvartijan torppa. Hän muutti isoäitinsä Anna Jaakobintyttären ja tämä puolison Tobiaksen kanssa. Oskari oli äitinsä Iidan avioton poika ja syntynyt 1872. Iida-äiti meni Oskarin syntymän jälkeen naimisiin Johan Erik Magnussonin kanssa. He jäivät metsänvartijoiksi Wähämäkeen ja heille syntyi siellä ainakin kuusi lasta vielä: Karl Johan, Otto Eerik Emmanuel, Hjalmar Eevert, Wäinö Vihtori, Olga Emelia ja Selma Lyydia. Myöhemmin Iida oli vielä toisissa naimisissa Karl Johanssonin kanssa, josta liitosta ei ollut lapsia.

Anna oli alkujaan tullut Wähämäkeen Jämsästä ja oli käsityksemme mukaan Kockin nimismiessukua. Hänen ensimmäinen miehensä oli nimeltään Herman ja heidän lapsensa oli Oskarin äiti Iida. Ensimmäisen miehen kuoltua Anna otti miehekseen Wähämäessä asuneen itseään 18 vuotta nuoremman rengin, Tobiaksen, joka oli muuten Oskarin kummisetä. Tobiaksen juuret johtavat Moksin Hummanmäkeen, jossa hänen vanhempansa Mikael Mikkelsson ja Maria Johansson asuivat kuuden lapsensa kanssa. Annalle ei enää Tobiaksen kanssa syntynyt yhteisiä lapsia, mutta Tobias ilmeisesti oli hyvin lapsirakas ja piti Oskarista kovasti hyvää huolta ja he tavallaan adoptoivat Oskarin ja muuttivat Hiekkaniemeen kolmestaan ja ottivat sukunimekseen Hiekkaniemi talon nimen mukaan. Oskarin äiti Iida jäi Wähämäkeen metsänvartijaksi muun perheensä kanssa. Anna ja Tobias  olivat saaneet oppia kiertokoulusta ja osasivat lukea, laskea ja kirjoittaa.

Metsänvartijan tehtävät olivat moninaiset

Tobias kehitti Hiekkaniemen tilaa ja raivasi lisää peltoa. Enimmillään sitä on ollut 9 hehtaaria, josta kaksi oli niittua. Tobias osallistui yhteiskunnallisten tehtävien hoitoon rakentaen Petäjäveden tielle mm. Heinäjoen ylittävän sillan ja toimi köyhäinhoitolautakunnan puheenjohtajana Korpilahdella 1800-luvun lopulla. Meille ei ole jäänyt mitään dokumentteja kirkonkirjoja lukuun ottamatta heistä, paitsi nuo tarkastuskertomukset metsänvartijatiloille 1877 ja 1898, jolloin Tobias luovutti metsänvartijuuden Oskarille, joka vannoi tuolloin  metsänvartijan valan.

Metsänvartijalla oli tehtävässään poliisin oikeudet ja ilmeisesti hän kantoi asetta mukanaan metsäreissuillaan. Hänen  tehtävänään oli vartioida alueen metsiä, tehdä tarvittaessa puukauppaa yksityisten tarvitsijoiden kanssa. Hänen piti osata mitata puita ja tilittää rahat tai maksuna käytetyt viljat valtiolle. Myös veronkanto saattoi kuulua metsänvartijan  tehtäviin.  Eläinten eli otusten metsästyksen ja rauhoitusaikojen valvonta oli metsänvartijan tehtävä. Hänen piti tuntea linnut ja metsästystä koskevat lait sekä maksaa tarvittaessa valtion varoista tapporahaa petojen metsästyksestä. Raadot piti metsänvartijan tarkastaa ennen kuin palkkioon oli oikeus.

1898  forsmestari Nyholmin suorittamassa metsänvartijatilan haltijan vaihtoon liittyvässä  tarkastuksessa oli mukana myös paikalliset metsänvartija Anton Ahlström ja kihlakunnan lautamies Gabriel Vehniäinen. Tarkastuskertomuksessa mainittiin että uudisrakennusten rakentaminen oli loppuun saatettu sovitusti ja pellot saatettu käyttökuntoon. Päärakennuksen pärekatto vaati uudistamista. Hakoladon paikka määrättiin muutettavaksi toisen kohtaan tallin kanssa samaan riviin ja väliin piti jättää välikkö ”hemligt hus” ja pärekatto määrättiin uudistettavaksi. Tämäkin asiakirja oli kirjoitettu ruotsiksi, jota ilmeisesti paikalliset mukana olleet metsänvartija Ahlström ja lautamies Vehniäinen sitten tulkkasivat Oskarille, jotta hän olisi tiennyt näitä määräyksiä noudattaa.

Oskari oli metsänvartijaksi ryhdyttyään avioitunut jo Petäjäveden rajalta niin  ikään kotoisin olleen Eriikka Keskisen kanssa, joka oli Naulamäen tyttäriä. Oskarin ja  Eriikan ensimmäinen lapsi oli pappani Kalle Hiekkaniemi, joka oli syntynyt 1894 ja hänen jälkeensä syntyi perheeseen  vielä kuusi sisarusta, joista Väinö, Urho ja Alma kuolivat lapsina, Jalo, Onni ja Hilda elivät yli 70-vuotiaiksi. Hilda eli 89-vuotiaaksi Kanadassa, jonne hän  muutti vuonna 1929 ja Onni toimi mm. poliisina Helsingissä.

Oskari hommasi puhelinta ja osuuskauppaa

Oskari oli äveriäs ja hommasi puhelinlinjan Tikkalaan. Ainakin 1911 Tikkalan puhelinluettelossa oli hänen nimensä  ja Oskarin päiväkirjassa oli maininta lehti-ilmoituksesta, jossa kerrottiin tästä asiasta koko maakunnalle. Ensimmäisenä sentralin hoitajana toimi Hjalmar Mehtonen, jolle Oskari oli suorittanut 10 markkaa palkkaa heinäkuussa 1911. Puhelinlinja kulki Patajärven yli ja yksi pylväs oli keskellä järveä olevassa kivikossa, jonne oli ajettu suuri määrä kiviä, jotta pylväs olisi pysynyt pystyssä. Tikkalan puolella linja kulki Tikkalan ja Laukkalan rajaa pitkin pellon yli. Puhelimesta luovuttiin Oskarin kuoltua ja tila jäi vaille puhelinyhteyttä lähes 50 vuodeksi sen jälkeen.

Oskari oli muiden kylän isäntien tapaan puuhaamassa myös osuuskauppaa kylälle(kuva Tikkalan raitin kuvissa) ja velkaantui siinä touhussa aika lailla. Oskarin päiväkirjassa on tietoa osuuskaupan eli kyläläisten tunteman Kesäpirtin rakentamisen vaiheista vuodelta 1916 ja niihin liittyneistä kustannuksista. Oskari vuokrasi mm. Tikkalasta tontin kauppaa varten Tikkalan tilasta 50 vuodeksi. Myös muille kyläläisille Oskari lainasi rahaa kun pankit olivat kaukana ja joskus kävi niinkin että maksua sai odotella.

Oskarin elämää Hiekkaniemessä ja Peltokankaalla

Oskarin päiväkirjasta löytyi tietoja myös talossa olleista rengeistä ja piioista ja heidän palkoistaan. Rinkelit ja kahvi olivat siihen aikaan ylellisyyttä elämässä. Oma kahvipannu oli heidän ensimmäisiä hankintojaan, jolla sai keittää itselleen omaa kahvia. Pestuuraha oli viisi markkaa, muuta rahapalkkaa ei piiat ja rengit vuoden aikana saaneet, luontaisetuja tuli sen mukaan millaisissa varoissa talo oli.

Oskari rakennutti vanhoilla päivillään Peltokankaan talon. Oskarin vaimo Eriikka  kuoli 1916 ja hän päätti muuttaa pois Hiekkaniemestä uuden vaimonsa Lyydia Pekkasen kanssa. Oskarin poika Jalo ja myös lapset Hilda ja Onni olivat äitinsä kuollessa vielä alaikäisiä ja seurasivat Oskaria ainakin osittain vielä Peltokankaalle saakka. Oskari vei Peltokankaalle muuttaessaan mukanaan  osan Hiekkanimen vanhoista rakennuksista, esineistä ja työkaluista ja –koneista, jotka myytiin hänen kuoltuaan huutokaupalla. Oskari oli ollut melko vauras isäntä esineistöstä päätellen aikanaan. Ehkä metsänvartijuus toi mahdollisuuksia vaurastua ja osa esineistä oli  tullut Annan ja Tobiaksen mukana Vähästämäestä. Talossa oli vuosisadan alussa mm. hevosniittokone ja  harmooni, jota Oskari soitti.


Peltokankaan tila jäi Lyydialle Oskarin kuoleman jälkeen.  Jalo jäi asumaan taloon vuosikymmeniksi  Lyydian kanssa Oskarin kuoltua vuonna 1921. Talo ei ehtinyt täysin vielä tuolloin valmistua. Oskarin kuoltua Lyydia ja Jalo todennäköisesti jatkoivat metsänvartijoina toimimista, koska tilat itsenäistyivät vasta 1928 ja Hiekkaniemen kantatila jaettiin tuolloin kahtia Jalon ja Kallen kesken, josta tuli Hiekkaniemen kantatilan isäntä. 

Oskarin päiväkirjassa  on tieto Anna-mummun kuolemasta vuonna 1906, Tobiaksen kuolemasta vuonna 1908 ja äitinsä Iidan kuolinvuodeksi mainitaan 1911. Reilun  vuosikymmenen kuluessa viikatemies vei kaksi sukupolvea Hiekkanimen isäntäväkeä mennessään. Keuhkotauti tappoi heidät  kaikki ja vielä Oskarin lapsista Alman, Urhon ja Väinön. Taudista jäi pelottava muisto jälkipolville ja tautiin sairastui vielä ainakin Kallen ja vaimonsa Selman poika Pentti, joka kuoli tautiin 40-luvulla ja myös Selma-mummoni sairastui vielä 50-luvulla, jolloin hän vietti vajaan vuoden Kinkomaan keuhkotautiparantolassa, mutta toipui taudista ja eli 86-vuotiaaksi kuollen 1977.

Hiekkaniemen tilan elämää Oskarin jälkeen

Pappani Kalle ja Selma os. Mäkinen Moksin Ruokolasta avioituivat vuonna 1917 ja heille syntyi 7 lasta, joista  lapsena kuolivat Paavo, Saara ja edellä mainittu Pentti 16-vuotiaana ja Hanna 32-vuotiaana. Hilja, Laina ja Antero elivät pitkän elämän, äitini Hilja pisimpään 87-vuotiaaksi asti. Laina asui perheineen Joensuussa ja Antero perheineen Päiväkunnassa Nääsilän tilaa viljellen.  Selma ja Kalle jäivät asumaan vanhaan taloonsa kuolemaansa saakka tilalle. Selma kuoli vuonna 1977 ja Kalle vuonna 1981.

Hilja  asui tilalla ja viljeli sitä yhdessä isäni Leon kanssa 50-luvun puolivälistä vuoteen 2010 saakka, jolloin he muuttivat palvelutaloon ja kuolivat vuoden välein vuosina 2011 ja 2012. Tila jäi minulle asuttavaksi sen jälkeen. Tilan mailla on serkkuni Ollin ja sisareni Marjatan kesämökit. Olemme tyttäreni Merlen kanssa  ainoat  Hiekkaniemen suvun  jälkeläiset Keski-Suomessa ja Hiekkanimen sukunimen haltijoita on jäljellä enää kolme Anteron perheen jäsentä.

Nykyinen tilan päärakennus on rakennettu 1963. Muut rakennukset lähentelevät vähintään sataa vuotta, navettakin valmistui 1931 ja se on nuorin aiempien polvien rakennuksista. Osa on siis jo pitkälti toista sataa vuotta seisonut samalla mäellä, osa on  hävinnyt tai siirretty muualle aina tarpeen mukaan. Valtion maista lohkaistiin 50-luvulla lisämaita pienille maatiloille. Hiekkaniemen veljesten tiloja ei oltu kuitenkaan lainhuudatettu erilleen, jonka vuoksi lisämaita ei ollut mahdollista saada. Tie Patajärven pohjoispuolelle saatiin 1969 ja sähköt tilalle vasta 1978, joten tila oli pitkään eristäytyneenä muusta kylästä. Jalon tila Koivuniemi on siirtynyt uudelle omistajalle 1980-luvulla ja Peltokangas Lyydian tyttären Hilkan jälkeläisille.

Tämän tarinani tietoainekset ovat löytyneet Suur-Jämsän historiasta, Korpilahden kirkonkirjoista, Keski-Suomen maakunta-arkistosta, Asetukset Maalaiskuntain kunnallishallinnosta(1898)- kirjasta, Oskari Hiekkaniemen päiväkirjasta ja huutokauppapöytäkirjasta sekä Laukkalan suvun sukukirjasta.

14.10.2015 Anneli Kuusinen

Kalle Hiekkaniemen  60-vuotispäivä elokuussa 1954
Hiekkaniemen pihassa

Päivä Hiekkaniemessä 60-luvulla

Herääminen aamulla

Leo herää neljältä ottamaan särkylääkettä kun selkää pakottaa edellispäiväisen tukkitöiden  jäljiltä. Taskulampun valossa näkee kulkea makuuhuoneesta keittiön keskikaapille, vaikka toisen silmän puuttuminen kapeuttaakin näkökenttää. Syksyllähän  toinen silmä jouduttiin poistamaan sinne lennähtäneen tiilen sirun aiheuttaman tulehduksen vuoksi. Sekin vielä jomottelee välillä eikä tahdo osata arvioida etäisyyksiä yhdellä silmällä kulkiessa.  Tupa on alkanut jo viilentyä kun eilen ei ollut tulta leivinuunissa eikä hellan lämpö riitä ihan aamuun asti. Tänään olisi leipomispäivä ja metrihalot odottavat uunin edessä kuivamassa. Leo hörppää illallisesta kahvikupista vettä lääkkeen päälle. Vesisangossa on vain tippa pohjalla kun Hilja tiskasi illalla tiskit eikä tullut haettua silloin lisää.

 -Pitääpä ottaa sanko mukaan kun lähtee navettaan että saa sitten päiväksi vettä kun on tuo leipominenkin. Kaipa tuossa aamukahvivedet vielä on, Leo tuumii ja laittautuu vielä odottelemaan lääkkeen vaikutusta ennen kuin rupeaa kahvin keittoon ja Hiljaa herättelemään aamulypsylle. Anneli nukkuu sikeästi häkkisängyssä, vaikka luteet välillä purevatkin ja jälkiä kutittaa.

-Pitäisi laittaa Täystuhoa etteivät tiputtaisi itseään katonrajasta sänkyihin. Monta olisi hommaa talossa, mutta kun niistä ei elanto parane, niin jääköön odottamaan joutipäiviä.

Puoli kuudelta Leo nousee laittamaan kaasulamppuun tupaan valon pitkävartisella sytkärillä, jossa on sytytyskivi sisällä. Valo palaa kirkkaana pohisten ja valaisten tuvan melko mukavasti. Keittiössä on oma lamppunsa, mutta ei sitä sytytetä, jos ei ole erityisen tärkeää touhua siellä. Tiskauksetkin hoidetaan yleensä päivänäöllä  ettei siihen kulu kallista kaasua.  Leo laittaa vettä kahvipannuun nokan alareunaan asti. Sitten sytyttää kaasuhellan ykköselle ja istuu odottamaan veden ropinaa viereiselle penkille. Kaasu keittää veden nopeasti ja sitten porot sekaan punaisesta Pauligin peltipurkista mittalusikalla. Hetken kuohahdus ja sitten kaasu pois päältä ja annetaan kahvin laskehtia hetken.

Hilja herää kahvin tuoksuun ja nousee istumaan sängylle. Väsyttäisi vielä kovasti  kun on talvi ja pimeä, mutta lehmät eivät sitä ymmärrä. Alkavat mylviä, jos ei ilmesty navettaan puolen tunnin tarkkuudella. Niinpä täytyy hiissautua vain tupaan, hörpätä vehnäskahvit ja lähteä sitten taas niitä kantturoita hoitamaan.

 -Vehnänen alkaa ollakin lopussa ja täytyy tehdä tänään uutta. Leivän tekokin osuu samalle päivälle ja leivän juuri onkin jo tekeytymässä puusaavissa. Ensin kuitenkin täytyy käydä lypsyllä. Nyt ei maidossa ole kuin Taula ja Alli, Manta  ja Maija ovat tukossa. Maijan pitäisi poikia ensi kuussa. Saadaan vasikka kesäksi ulos muiden mukaan ja kesäaikana maitoa  tulee paljon kun lehmät pääsevät laitumelle syömään.

Hilja ja Leo navetassa

Hilja pukee navettavaatteet sisällä päälle. Ne tuoksuvat voimakkaasti navetalle.  Niitä ei pestä kuin muutaman kerran vuodessa.  Mitäs niistä joka viikko pyykkäämään, kun likaantuvat ja haisevat kuitenkin. Housut, pitkä takki  ja kumisaappaat suojaavat kylmältä ja kastumiselta. Huivin kun laittaa päähän vielä niin ei tipu hiuksia maitoastioihin. Tukka on laitettava nutturalle hiusneuloilla kuitenkin ennen sitä kiinni.

Niin lähtevät Hilja ja Leo navettaan. Anneli jää tällä kertaa nukkumaan sänkyynsä kun Marjatta on kotona. Marjatta nousee ylös seitsemän maissa lähteäkseen järven yli hevosenraidetta hiihtämään Laukkalaan linja-autolle. Oppikoulu on menossa ja latinan kokeet siellä odottavat. Jos Marjatta on tyttöjen luona yötä, niin sitten Anneli  täytyy herättää mukaan navettaan. Yksin ei arvaa jättää vielä kun on niin pieni ettei saa valoja laitettua itsekseen. Pääsee pahnakoppaan  navettaan silloin katselemaan eläinten hoitoa ja kissoja. Joskus auttaa heinien tuomisessa sisään lehmien eteen, mutta härkien eteen ei ole menemistä. Puskevat pian tyttöä kun on niin isot sarvet. Lehmiltä ne on poistettu. Ei niiden kanssa muuten pärjäisi.

Leo vie mennessään liiteristä puita karjakeittiön uuniin. Hilja ottaa vesiämpärin ja jättää sen kaivon kannelle. Maitokannut hän vie karjakeittiöön että saa otettua niihin maitoa Kallelle ja Selmalle  ja itselle kun leipomiseenkin sitä tarvitaan tavallista enemmän. Karjakeittiön kynnyksenalus on taas jäätynyt yöllä kun illalla kannettiin vettä lehmille ja vettä läikkyi kynnykselle. Pitää  hakata jäätä pois tuuralla ettei kaadu kun kulkee siitä.  

Leo tekee tulet padan alle ja alkaa kantamaan siihen vettä kaivosta. Hilja nostaa tonkan pystyyn seinustalta ja etsii maitosiivilän ja vanun siihen  ja laittaa siivilän tonkan päälle odottamaan ensimmäistä sangollista. Nyt riittääkin kaksikymppinen tonkka kun ei ole kuin kaksi lehmää maidossa. Kesällä täytyy ottaa nelikymppiset taas käyttöön kun maitoa tulee enemmän.

 Lypsyrätti on jäykistynyt kylmässä naulassa roikkuessaan ja sitä täytyy pehmitellä ennen kuin sillä voi mennä pyyhkimään lehmän tissejä. Myös Tummelia tarvitaan ja se löytyy karjakeittiön ikkunalta, jossa on myös lehmien harjat ja muut hoitoaineet. Lypsyjakkara on navetan ovea vasten kallellaan ja se täytyy ottaa mukaan kun menee aloittamaan lypsyä. Ennen sitä Leo kuitenkin tuo lehmille heiniä että pysyvät rauhallisempina  kun  niitä lypsetään eikä härätkään ala silloin temppuilemaan niin herkästi.

Myrskylyhty palaa kattohirressä olevassa naulassa. Navetan ilma on kostea ja tuoreen lannan löyhkä avaa aamuisia sieraimia. Kaikki lehmät seisovat jo ja huiskivat häntiään. Kissa on hypännyt pois Mantan selästä, jossa se nukkui tänäkin yönä ja alkaa puskemaan Hiljan jalkoja kuin tilatakseen lämmintä aamumaitoa. Tämä Juppi-Kasperi on ihan navettakissa. Se ei ole koskaan käynyt sisällä päinvastoin muin Musta-Mirri, joka viettää päivät sisällä ja yöksi sekin tulee navettaan ilmatorven kautta kiipeämällä.

Ensin lypsetään Taula, joka on ruskea maatiaislehmä. Oikein hyväluontoinen , mutta ei niin kovin kova lypsämään.  Alli on ayshire- rotuinen ja siitä tulee maitoa parhaimmillaan sanko ihan laitoja myöten täyteen. Nuorempana piti käydä välillä tyhjentämässä sankoa ettei mennyt yli. Nyt se ei enää ihan niin paljoa maitoa tuota. Alkaa tulla vanhaksi. Polvivaivoja sillä on ollut vähän samaan tapaan  kuin lypsäjällään.

Hilja istuu jakkaralleen lehmän alle ja pyyhkii ensin utareet lypsyrätillä ja sitten sipaisee kyljestä pahnojen tähteet etteivät tipu maitosankoon. Sitten kouraisu Tummelipurkkiin ja siitä rasvaa ettei utareisiin satu kun aletaan vetelemään maitoa niistä. Toinen käsi etu-utareeseen ja toinen takautareeseen ristikkäin ja sitten siitä vuorovetoja pää lehmän kyljessä kiinni nojallaan. Aina täytyy varoa etteivät potki. Maitosankoa täytyy kuitenkin puristaa polvien välissä eikä jalkoja saa tykkänään pois lehmän alta.

-Kyllähän se aina pelottaa. Ja harmittaahan se kanssa, jos maito menee maahan tai likaantuu. Ei sitä silloin voi laittaa meijeriin. Jää sekin markka maitotilistä pois. Ei se muutenkaan niin kaksinen se tili ole näin talviaikaan. Onneksi on ollut vielä metsätöitä talvisin että Leo pääsee sinne lisätienestiin päiväksi. Ei näiden kantturoiden maidolla kuusihenkistä perhettä muuten elätettäisi. Mummo ja pappa kun ovat syytingillä vielä. Niille täytyy maksaa talosta eläke ja maitoa, voita, jauhoja, sokeria ja ryynejä vielä päälle joka kuukausi lopun elämää.

- Marjatan oppikoulukin maksaa. On lukukausimaksut ja kirjat ja muutkin koulutarvikkeet pitää ostaa kaikki. Niin, ja myös uusi kuukauden lippuvihkokin pitäisi ostaa tällä viikolla. Ei siinä emännän kannata haaveilla uusista vaatteista tai huvituksista kaupungissa. Eihän sinne edes ehtisi käymään lypsyjen välissä,  kun on tuo lapsikin kotona. Mihin sen sitten siksi aikaa laittaisi. Selma ei enää jaksa koko päivää sitä hoitaa, vaikka vähän aikaa leikkiikin vielä piirileikkiä ja laulaa Annelille ja pitää kiertokoulua.

Kun kaikki utareet alkavat tyhjentyä, Hilja ottaa peltisangon mukaan ja  käy kaatamassa maidon siivilään valumaan.  Hän huuhtaisee lypsyrätin jo lämmenneellä vedellä ja lypsää vielä Allin. Siitä maito tuleekin herkemmin eikä utareita tarvitse puristaa niin kovaa. Leo alkaa luoda sontaa ulos toiselta puolelta käytävää talikolla. Sontarooman ovesta käy veto ja lämmin sonta höyryää lampun valossa. Kasa on jo aika korkealla sontarooman puolella.

-Muutaman viikon päästä pitäisi päästä jo sonnan ajoon että saisi lumien aikaan ne hyvissä ajoin pellolle. Sinä päivänä ei ole Leolla ainakaan nenä tukossa. Kyllä siinä röörit aukeaa kun lappaa palavaa sontaa reen kyytiin. Hajuun kyllä tottuu kun sitä joka päivä haistelee.

Härät alkavat tanssia ja peuhata uusien pahnojen kanssa. Heittäytyvät polvilleen ja möyryävät.

-Kunpa eivät pääsisi irti ketjuistaan. Niitä on pitänyt vahvistaa rautalangalla kun monesti viikonloppuna juuri vaistoavat että Leo ei ole kotona ja alkavat puskemaan keskenään ja saattavat päästä irti, jolloin navetassa on kaaos ylimmillään. Silloin sinne ei ole asiaa naisväellä ennen kuin isäntä tulee kotiin. Sonnit ovat vaarallisia terävine sarvineen ja saattavat puskea lehmiäkin.

-Pelottaa ihan jos puskevat talvella ovet auki ja lähtevät pihalle. Kerran kävikin niin ennen kuin huomattiin lehmän kävelevän pihassa kuutamossa pakkaskelillä illalla. Onneksi huomattiin että saatiin sisälle yöksi. Olisivat kaikki loputkin paleltuneet navettaan yöllä kun oli kova pakkanen ja ovi jäi auki. Kyllä niistä on huoli yöllä ja päivällä eikä niistä eroon pääse unissaankaan. Sairastellessaan ja poikiessaan valvottavat vallan.

Lomia ei ole Hiljalla ollut kuin synnytyslaitoksella käynnin aikana. Leo ottaa välillä omaa lomaa ja jää Riikolaan istumaan iltaa ja yötäkin välillä veljesten kanssa viikonloppuisin. Silloin navetassa käynti pelottaa Hiljaa, erityisesti nämä sonnit.

Hilja kaataa toisen lehmän maidon siivilään ja sillä aikaa Leo kuivittaa loput lehmät ja antaa niille vielä lämmintä juomista sangoista ja jauhot eteen. Saavat ruveta makaamaan taas puhtaille oljille. Maitotonkan kansi kiinni ja Leo vie vesikelkalla sen sitten kaivoon jäähtymään. Hilja pesee siivilän ja maitosangon ja rätin ja heittää märän siivilävanun pihisemään padan alle. Kissat saavat juotavaksi odotetun maitonsa. Omat maitokannut otetaan mukaan sisälle vietäväksi. Leo heittää vanhan talvitakin vesipadan kannen päälle peitoksi ettei vesi jäähdy päivän aikana.  Matkalla Hilja pumppaa puupumpulla pihakaivosta sangon täyteen vettä. Mäen nousu ottaa henkeen kun  kuiva pakkasilma käy keuhkoihin.  Leo lähtee käymään vielä tuvassa  lämmittämässä kahvia  ja vaihtamassa turkin päälle, huopaset jalkaan ja karvarukkaset käteen  ennen kuin lähtee  valjastamaan Valoa ja viemään maitotonkkia reellä Laukkalaan maitoautolle.

Maidon vienti Laukkalaan

Valo lähtee vetämään rekeä rantaan. Viima käy Mattilasta päin selällä. Eiliset jäljet on peittyneet osittain, mutta hyvinhän se reki siinä raiteella luistaa kumminkin. Valon parta huurtuu mennessä. Riikolan piipusta nousee savu, Reino ja Siirikin ovat päässeet päivän alkuun. Samoin Tikkalan Tyyne. Laukkalaan päin noustessa Valo pysähtyy huilaamaan välillä. Rantatöyräs on aika korkea ja vetäminen käy voimille vanhalle hevoselle.

 Laukkalan pihassa Leo nousee reestä ja nostaa maitotonkat maitokopille. Kerttu on lopettelemassa lypsyään ja kanat kotkottavat kauroja nokkiessaan. Munia on tullut taas muutama, vaikka on keskitalvi. Sähkövalo auttaa jatkamaan munimista läpi talven, vaikka ei ollenkaan siinä määrin kuin kesällä, jolloin niitä riittää myyntiin asti. Leo auttaa Kerttua maitotonkkien nostossa laiturille, kun Veikko on mennyt kirkolle kunnan asioille taas. Valtuuston kokous on  illalla ja kunnanjohtajan kanssa pitää keskustella sitä varten taas. Kunnan rahat ovat tiukalla, kuten aina.

 Kerttu laittaa Leolle kassin ja kauppalapun mukaan  ja Leo lähtee käymään Mehtosen kaupalle omille ja Kertun asioille. Posti tulee mukana siinä samalla molemmille. Mehtosen Onni  kertoo kaupalla käyneensä Patajärvellä verkoilla ja saaneensa hyvänkokoisen hauen. Valo odottaa hevospuomissa sillä aikaa heiniä syöden kun Leo on sisällä. Rinkelipussit ja korput ovat samalla hyllyllä kuin ennenkin. Suolasilakkatiinusta tulee silakanhaju nenään. Onni tarjoaa pastilleria kaupan päälle.

Kirkinen on käynyt Kertulla kahvilla käsiään lämmittelemässä sillä aikaa kun Leo on ollut kaupalla. Pannun pohjalla on jäljellä vielä kupillinen Leollekin kun tuo tavarat kaupasta. Kerttu laittaa pussiin muutaman kananmunan Hiljalle tuliaisiksi. Sitten Leo lähtee tyhjien tonkien kanssa  ajelemaan kotiin päin Valolla. On tulossa  kuulakas pakkaspäivä touhuta metsässä.

Hankintakaupalla on myyty pieni leimikko, joka tarttisi saada talven aikana ajettua laanille järven taakse. Ei niitä muuten täältä markkinoille saa. Ennen uitettiin puut Mattilanjokea pitkin Muuratjärvelle ja sieltä  Päijänteelle. Nyt se touhu  on loppunut.

-Ehdin minäkin olla jo kansakoulussa ollessa siellä uitossa isäpuolen kanssa keväällä. Ei sitä silloin kouluun joutanut. Ei täältä mehtistä isoja määriä puita tule. Kalle on jättänyt mehtän harventamatta ja puut on pahimmoikseen raaskuuntuneet. Täytyy nyt yrittää saada niitä elpymään  jollakin konstin.

Leo tulee tupaan lämmittelemään vielä ennen mehtään lähtöä ja tuo kauppatavarat samalla sisälle. Lauantaimakkaran pätkä, palasokeria, appelsiinia tytöille, pussillinen Molikan jauhoja ja palanen sianlihaa uuniin illaksi paistumaan. Paistista tulee makoisan makuista jälkilämmössä muhiessa  yön yli leivinuunissa. Kertun kananmunat on tarpeeseen leivonnaisia tehdessä.  Nyt vain perunoita ja läskisoosia hellalta lautaselle ja pari palasta ruisleipää maidon kanssa kyytipojaksi.  Kyllä sillä muutaman tunnin jaksaa kun saa kahvetta ja vehnäspalasen välillä kannon nenässä istuessa. -Kyllä siinä ehtii kalorit palaa taas ennen kun päivän urakka on valmis, tuumii Leo.

Siis punainen Airamin termospullo ja venhänen reppuun kirveen kanssa –niin ja Valolle ruisleipäpalanen tietysti mukaan-  ja moottorisaha rekeen. Valo on  jo valmiina navetan edessä valjaissa heinäpussi reessä. Ei tartte tulla kotiin päiväkahville erikseen. Menisi hyvää työaikaa hukkaan kun on päivä aika lyhyt illasta näin keskitalvella.

Leon päivä  Valon kanssa tukkitöissä

Leo lähtee ajelemaan Tallilaan päin ylös Peltokankaan mäkeä.  -Ei siellä enää Lyyti kahvia keittele tuvassa kun lähti kirkolle asumaan. Jalo pitää taloa pystyssä ja hakee välillä giniä tai kaimaviinaa Tellervonkadun Alkosta että pysyy lämpimänä. Kyllä niitä joskus pääsee siellä maistelemaankin, jos sillä päällä sattuu olemaan. 

Valo pitää laittaa kuusen alle kiinni ja loimi päälle  ettei lunta sada niskaan.  Sitten tukkipuiden kimppuun. Leo vetäisee punaisen Stihl- sahan käyntiin, lisää kaasua ja niin terä alkaa purra puun tyveä.

Ensin pitää tehdä kaatolovi toiselle puolelle, sitten sahattava posket molemmille sivuille  ja sitten varsinainen sahaus toiselta puolelta kohti kaatoloven pohjaa vähän yläviistoon rungon myötäisesti kiertäen. Sitten kun puu alka kaatua, kiireesti saha pois ja vänkäri rakoon ja sitä nostetaan ja toisella kädellä  työnnetään  puu nurin.  Näin se homma ammattimieheltä sujuu. Sitten karsimaan ja katkomaan puuta. Ensin  oksat pois, sitten pätkimään puuta kolmen metrin tukkipölleiksi. Isosta puusta voi tulla viiskin tukkia ja loput laitettiin massapuuksi kuudesta tuumasta  pienempään kahteen tuumaan asti.

- Kyllä näistä tiliä sen verran pitäisi tulla että saisi talo- ja ojavelkoja lyhennettyä. Säästöpankissa eivät tykkää ellei rahat tule aikanaan. Täytyyhän sitä isännistön näyttää muille mallia ainakin. Ei tiedä vaikka se tientekokin vielä onnistuisi, vaikka vastaanharaajiakin on riittänyt. Kaipa siihenkin rahaa tarvitaan.

 Kuusitukista maksavat aika hyvän hinnan tänä talvena. -Kunhan saan tämän oman palstan tehtyä, niin sitten olis vielä pieni ajourakka valtion maaltakin, tuumaa Leo. Yhtyneen miehet kävivät selvittämässä  missä se palsta on. Tekijöitä vielä on, mutta hevoset alkaa käydä vähiin. Millä sitä muulla täältä puita tien varteen saa kuletettua?  Hankintatöistä saa mukavan lisän tiliin kun lehmät on vähässä maidossa talvella.

Kun puu on ajokunnossa, otetaan Valo pöllien viereen, tapit pois etu- ja takareestä, tyvestä kiinni tukkisaksilla ja veto reen etupäähän ja latvapuoli taakse. Sitten muut pöllit perään ja lopuksi massapuut kuorman päälle, tapit paikalleen kiinni, köysi kuorman ympäri ja heinäpussin päälle istumaan kuorman kyytiin.

-Pitää pitää köydestä kiinni että pysyy kyydissä.  Pahemmissa paikoissa joutuu kävelemään kuorman vieressä. Hevonen on onneksi hyväluontoinen eikä ryntäile turhaan.  Maasto tässä on välilaanille rantaan mennessä onneksi hyvä ja tasainen, vaikka rannassa on paikka paikoin isojakin kiviä. Ne pitää osata kiertää.  Tässä ei tarvii jarrumiestä eikä havuja eikä olkia heittää alamäessä raiteelle esteeksi ettei kuorma tule hevosen kintuille. Riittää kun pitää sopivan tiukasti ohjaksista kiinni ja vanha hevonen tietää miten tasaisesti pitää mennä.   Valjaat täytyy olla vain tiukasti kiinni ja kunnossa.

- Keväämmällä kun lumi pakkautuu niin sitten pääsee ajamaan puut järvellä viittatietä pitkin sitten eteenpäin Tikkalan laanille. Kyllä siinä hevosella hiki tulee aina kun kuorman vetää laanille asti. Mielellään menee takaisin puun alle lepäilemään välillä loimensa alle heiniä rouskuttelemaan ja lunta haukkailemaan. Kahvitauolla sitten yleensä hirnahtaa, jos ei muista tarjota leipäpalasta palkkioksi.

Illan hämärtyessä Leo lähtee ajelemaan metsästä kotiin päin. Valonkin pää jo  riippuu kohti maata.

 -Kauankohan se jaksaa  vielä näissä hommissa, vanha hevonen?  Pärskii  tuossa parta huurussa. Kyllä  tuo selkä koville näissä hommissa joutuu kun noita pöllejä yksin  nostelee ja tuolla hangessa päivän ryömii. Vielä pitäis navettaankin jaksaa mennä ja kantaa riihestä pahnoja alusiksi. Täytyy irrottaa tukkireet hevosen perästä. Aisaremmit ensin irti edestä luokista , häntäremmi auki, sitten maharemmi, lopuksi suitset ja kuolaimet ja lopuksi lautaset  pois selästä. Tallissa odottaa tuttu paikka. Nurkassa on heinät edessä ja vähän lisääkin voisi tuoda.

Leo pyyhkii hiet pois Valon selästä  ja laittaa loimen selkää lämmittämään ja taputtaa hevosta selkään  ja kiittelee  päivän yhteisestä urakasta.  Leo lähtee tupaan syömään ennen navettaan lähtöä ja hengähtäämän hiukan. Tuvassa sieraimiin tulee tuoreen pullan ja ruisleivän tuoksu. -Kyllä se lämpimäisleipä voin kanssa syötynä on melkein sitä parasta herkkua. Hilja oli ottanut päiväunet leipomisen päätteeksi ja hääräilee jo tiskipöydän ääressä. Kaasuvalot pitää laittaa päälle että Marjatta näkee lukea läksynsä ja Anneli leikkiä nukeillaan.

Hiljan leipomapäivä

Hilja  laittaa metrihalot ja tuohet uuniin. Leppäpuita mahtuu ristikkäin kuusi- seitsemän kappaletta aluspuiden päälle.  Sitten hän laittaa tulet leivinuuniin ja lisää puita hellaan. Leipätaikina-astia pitää ottaa esille lämpiämään. Siinä on ollut kuivanutta taikinaa juurena laidoissa ja nyrkin kokoinen nokare  pohjalla. Eilispäivänä Hilja on lisännyt kylmää vettä saavin pohjalle ja rapistellut laidoista kuivunutta taikinaa sekaan. Sitten saavin kansi  tiukasti kiinni. Hierrin pistää päänsä ulos kannenreiästä, jossa on ollut rätti tukkeena ettei hiiret mene  saaviin yöllä  kun sitä säilytetään kellarissa.

 Liiteristä pitää hakea lisää hellapuita kun pakkanen on kiristymässä entisestään. Taivas on kirkas ja aurinko punoittaa Kesäpirtin kohdalla hehkeänä. Sauhut nousee piipusta Kertulla Laukkalassa ja Kesäpirtillä Tyynellä suorana ylöspäin. Järvellä ei näy enää ketään liikkeellä.

-Ennen ajettiin järvellä monella  hevosella päivässä talviteitä pitkin. Nyt ei ole hevosta enää joka talossa kun traktorit ovat alkaneet yleistyä ja osa taloista on pannut pellot pakettiin ja navetan ovat säppiin. Ei ne nuoret enää viitsi tällä lailla itseään elättää.

Leipäsaaviin on lisätty ruisjauhoja, jotka on tuotu Mehtosesta.  Hilja sekoittaa hiertimellä saavissa olevaa taikinaa kunnes se on sopivan jäykkää. Sitten se jätetään nousemaan. Lämmin tupa auttaa taikinaa nousemaan penkin päällä. Hilja ottaa leivinpöydän ja –laudan vintin rapusta lämpiämään. Vehnästaikinaan pitää lämmittää maito hellalla ja alustaa taikina sitten nousemaan. Hilja laittaa pyyheliinan taikina-astian päälle nousemisen ajaksi.

Kun  leipätaikina on noussut, Hilja alkaa tehdä siitä mykyjä. Hän nostaa taikinaa lastalla saavista pöydälle. Myvyt  taputellaan tasaisiksi ja lasilla painetaan reikä keskelle. Leivät nousevat leipälaudalla vielä liinan alla ennen uuniin laittoa. Uuniin mahtuu kuusi leipää kerralla. Ennen paistamista hiilloksen pitää hiipua sekoittamisen jälkeen ja vetää lopulta hiilet alas tuhkaluukkuun. Sitten vielä häkäpelli hetkeksi auki ettei tule häkää kun leivinuunin pellit laitetaan kiinni.  Lopulta Hilja luutii uunin märällä luudalla ettei  tuhkat pölise leivän päälle  paistaessa. Lopulta Hilja laittaa leivät leipälapiolla uuniin kaikki kerralla paistumaan. Leipä on valmista kun se kopisee käteen sopivasti.  Herkullinen tuoksu leijuu tupaan kun leipä alkaa olla valmista. -Suolaista voita kun laittaa  vielä lämpimän leivän päälle. Mikään ei ole sen parempi palkka tekijälleen.

- Lopulta pullan pyöritykseen vielä että saadaan vehnästä vielä viikoksi.  Vehnäspötkö pitää  leipoa myös kerran viikossa Selmalle ja Kallelle. Oma perhe syö ainakin kolme pötköä, joten kaksi pellillistä niitä pitää tehdä.

Hilja tekee kolmisäisiä  pötköjä, nelisäistä ei oikein ole koskaan oppinut tekemään. -Se on Selman hommaa kun pitää saada herraskaisempaa vehnästä. Vehnästä kuluu paljon  kun sitä syödään joka kahvin kanssa ja kahvia juodaan ainakin kolmesti päivässä. Ja pyhänä poikkeaa aina joku kylään. Harva se pyhä ettei joku käy, vaikka tietäkään ei ole. Suksilla ja hevosella  pääsee näin talviaikaan melkein paremmin kuin kesällä tänne järven taakse poikkeamaan.

Kun vehnäset on paistettu, Hilja laittaa lämpimäiskahvin hellalle kiehumaan. Tuore pulla saa aina veden kielelle. Sen päälle on mukava pötkähtää pitkäkseen. Selkää ja polvia jo kolottaa tuo pitkään paikalla seisominen. Hilja vaipuu nopeasti uneen lämpimän tuvan sängyssä. Anneli lähtee viemään vehnäspötkön Selma-mummolle ja jää sinne kyläilemään siksi aikaa kun Hilja herää. Mummo laulaa muutaman hengellisen laulun ja  piirtää paperille aakkosia. Annelia pitää opettaa kun kouluun lähtökin on jo niin lähellä.

Iltapäivällä aurinko alkaa laskea Koiviston taakse. Pullat ja leivät ovat jäähtyneet pöydällä liinan alla. Musta-Mirri on putkahtanut sisään kun Anneli on tullut mummon luota takaisin. Pyytää maitoa ja kiipeää sen jälkeen ikkunalaudalle, jota aurinko ja alla oleva patteri on lämmittänyt. Kangaspuut odottavat tekijäänsä. Maton loimi on laitettu joulun alla puihin ja vielä olisi pari pätkää tekemättä. Kuteita on tullut kesällä leikattua vanhoista vaatteista, jotka on käyneet jo resuiksi. Vähän iloisempaa raitaa saa sentään edes Amerikan Hildan lähettämistä vaatteista, jotka ei aina ole käyneet kenenkään päälle tai ovat repeytyneet heti alkuunsa päälle laittaessa. Hilja lyö mattoon muutaman raidan vielä ennen kuin rupeaa kuorimaan perunoita. Vanhan lihasoosin voi laittaa keittoon perunoiden sekaan. Siitä saa keiton makua. Marjapuuroa on jälkiruuaksi kellarin hyllyllä.

Kellarissa on hinkalossa onneksi vielä paljon perunoita. Niitä jää kyllä hyvin siemeneksi ja loput syötetään lehmillä. Lanttujakin on vielä navettaan vietäväksi.  Täytyy ottaa niitä sankoon illaksi. Niissä on aika homma ennen kuin ne ovat lehmän edessä. Perunoiden ja lanttujen pesu on aika kylmää hommaa talvella. Käsiä palelee kun niitä pesee, vaikka kepillä voi niitä vähän aluksi sekoittaa.

Iltahommat navetassa

Hilja ja Leo vaihtavat navettavaatteet päälle, hivuttautuvat navettamäkeä alas vesisanko ja lantut mukanaan. Leo sytyttää  myrskylyhdyn karjakeittiöön ja  Petromaxin navetan puolelle. Tällä kertaa lamput on kunnossa eikä kynttilöitä jouduta käyttämään. Hilja alkaa lypsämään.  Leo hakee ensin kuivikkeita selkäkopalla riihestä taskulampun valossa. Sitten  hän ottaa  jauhoja sankoihin tallin hinkalosta suurusta varten, lisää sekaan karjakeittiön  padasta  aamusta jäänyttä lämmintä vettä  ja sekoittaa suurusta kepillä hämmentäen. Vielä on vähän perunoitakin jäljellä. Niitä hän pesee  lehmille ämpärissä kepillä hämmentäen ja halkoo puukolla pienemmiksi etteivät juutu elukoitten kurkkuun kiinni. Vielä lehmät pitää juottaakin  sangoista kun juomakupit ovat jäässä.

 Aina ei ole pihakaivossa riittänyt vettä. Silloin on  täytynyt  ajaa sitä järvestä tonkilla hevosen kyydillä avannosta. Pihakaivossa on kyllä puinen käsipumppu, joka helpottaa veden saantia. Mutta  jos puinen maan alla kulkeva putki talvella jäätyy, ei kaivosta saa enää vettä suoraan säiliöön, vaan se pitää kantaa sisälle. Joskus vesi kyllä kovilla pakkasilla jäätyy sisällä säiliössäkin. Silloin pitää muutenkin tukkia ilmatorvet ja ovenaluset heinillä ettei lehmät  vallan palellu.

Leo vie hevoselle talliin vielä sangolla silipuksia(hakoraudalla pätkittyjä olkia, joiden sekaan on laitettu vähän kotitarvemyllyssä jauhettuja karkeita  kaura- tai ohrajauhoja) ja toisella sangolla lämmintä juomavettä. Lopuksi Leo levittää kuivikkeet  hevosen alle ja kylläpä sen kelpaa köllähtää pahnoille raskaan työpäivän jälkeen.

Iltaohjelmaa tuvassa

Kun navettatyöt on tehty, heittävät Hilja ja Leo päällimmäiset navettavaatteet  ja saappaat pois tupaan tullessaan sisäkomeroon. Sisällä Marjatta tekee läksyjään ja Anneli häärii piirustustensa ja nukkejensa kanssa.  Illalla kuunnellaan navetan jälkeen radiota, ainakin seitsemän uutiset ja iltahartaus. Suosikkiohjelmista  Metsäradio tulee maanantai-iltaisin ennen seitsemän uutisia, Lauantain toivotut levyt lauantaina saunan jälkeen, Maamiehen tietolaari sunnuntaiaamuisin ja  Viisasten kerhokin kuuluu vakio-ohjelmiin. Myös sunnuntain jumalanpalvelus kuunnellaan aina koko perheen kesken. Hilja kutoo sukkaa iltaisin, jos ei ole kangaspuita käytössä. Iltakahvi juodaan seitsemän maissa. Leivinuuni säteilee lämpöään ja lihakuppi laitetaan yöksi leivinuuniin aamulla syötäväksi. Sen tuoksu hivelee nenää  aamutuimaan ja heti tuoreeltaan tekee mieli maistamaan makupalat siitä sormin.  Päivän työ ramasee  sen verran ettei unta tarvitse kauaa odotella. Hilja menee jo iltahartauden jälkeen nukkumaan, Leo yhdeksän maissa. Tyttöjen pitää mennä nukkumaan silloin kun kaasuvalot sammuivat.

Tupa on yöllä hiiren hiljainen. Vain kuu moljottaa etelän puoleisista ikkunoista sisään ja tahtoo valvottaa joskus öisin.  Sähkölaitteet eivät häiritse hurinallaan eivätkä myöskään ohikiitävät autot. Elämä sujuu verkkaisesti päivästä toiseen saman kaavan mukaan. Välillä käydään kylässä naapureissa Leponiemessä, Aleniuksessa, Riikolassa , Tikkalassa tai Rantalassa. Selma ja Kalle pyörähtivät uudessa tuvassa päivittäin tarkkailemassa nuorten pärjäämistä ja  joskus askareissa auttaenkin. Tulevaisuus mietityttää kun peltojen paketoinnista aletaan maksaa korvausta ja nuoret suunnittelivat parempaa tulevaisuutta Ruotsissa.  Hilja ja Leo kuitenkin päättävät jäädä  jatkamaan  työtään Hiekkaniemessä.

Anneli Kuusinen 6.1.2016

------------------------------------------------------------

KOULUNKÄYNNIN MUISTOJA 60-70 -LUVUILLA

- Kirjoitus tehty osana Korpikansan Kertomuksen kouluopetusta 2013.

Lue tästä: