![]() |
Mehtosen kyläkauppa, kuvassa Maritta, Matti ja Jukka. |
Kolme kertaa isältä pojalle
Mehtosella kaupanteko on aina siirtynyt isältä pojalle –
vuonna 2003 kauppiaana aloittanut Jukka Mehtonen edustaa jo neljättä polvea.
Hjalmar Mehtonen isännöi kauppaa 38, Onni 32 ja viimeksi Matti 36 vuotta, joten
kolmen miehen voimin päästiin reilusti toisen satavuotiskauden puolelle.
Toiminnasta on tietoja jo varhaisemmalta ajalta, mutta
virallisesti Mehtosen kauppa aloitti tammikuun toisena päivänä vuonna 1897.
Tällöin talollinen Veli Hjalmar Mehtola sai Jämsän kihlakunnan kruununvoudin
konttorista luvan ”harjoittaa kauppaliikettä avonaisessa puodissa Pellonpään
tilan maalla”.
Vuonna 1866 syntynyt kauppias oli kirkonkirjojen mukaan
Jalmari Erkinpoika, mutta säännönmukaisesti hän itse käytti komeammalta
kalskahtavaa Hjalmar-nimeä tai sen Hj.-lyhennettä. Muutettuaan Pellonpäähän
vuonna 1897 hän vaihtoi sukunimensä Mehtolasta Mehtoseksi. Kaupan lisäksi
Hjalmar muistetaan kylän keskeisestä luottamustoimesta: hän toimi pitkään
Tikkalan koulun johtokunnan puheenjohtajana.
![]() |
Vuonna 1901 Hjalmar Mehtonen vei vihille Veeransa, joka oli
liikkeessä töissä ja 12 vuotta miestään nuorempi. Kauppiaspariskunnan lisäksi
alusta asti oli mukana Jalmari Koppelmäki, Veeran veli, joka muun muassa
huolehti tavarakuljetuksista. Ne koituivat lopulta liukasliikkeisen
supliikkimiehen kohtaloksi, sillä hevospelissä hoidetuilla Jyväskylän
reissuillaan Koppelmäki tapasi tulevan vaimonsa. Hän ihastui Kauppakadulla
maineikasta Santalan kahvilaa emännöineeseen leskinaiseen, avioitui tämän
kanssa ja muutti sukunimensä Santalaksi. Liitosta syntyi kaksi kovaa poikaa.
Useita vuosia kauppaa palvelleen Jalmarin kaupunkilaistuttua
Mehtoset jäivät kahdestaan, mutta pikkuhiljaa pariskunnan jälkikasvusta alkoi
olla apua. Onnin, vuonna 1902 syntyneen tulevan kauppiaan lisäksi mukana oli
tämän kaksoissisar Dagmar sekä Maiju (s. 1908), joka hoiti postia jonkin aikaa
ennen siirtymistään Jyväskylään vuonna 1927. Dagmar sen sijaan ehti palvella
isänsä kauppaa pitkään ennen kuin meni naimisiin ja muutti Saukkolaan maatalon
emännäksi. Kaikkiaan tyttäriä oli viisi, Onni oli ainut poika.
Kaupan pihapiiri Petäjävedentien varressa oli jo Hjalmar
Mehtosen aikaan likimain nykyisen kaltainen. Päärakennuksen lisäksi suojaisaan
kokonaisuuteen kuului ulkorakennus, jossa oli kaksi makasiinia, navetta ja
puuliiteri sekä erillinen sauna. Pienempi pytinki, jota kutsuttiin myös
leipomatuvaksi, rakennettiin myöhemmin. Liiketilat olivat kauppatalon
Korpilahden puoleisessa päässä, toinen puoli oli asuinkäytössä. Tilavalle
ullakolle oli rakennettu pieni huone, jossa lapset nukkuivat ainakin
kesäaikaan.
![]() |
Veera ja Hjalmar Mehtonen lastensa Maijun, Kaisun, Onnin, Dagmarin, Saaran ja Elsan kanssa kaupan pihamaalla. |
Kuten kaikissa taloissa tuohon aikaan, oli kauppiaan
perheelläkin hevosen lisäksi lehmä ja sika. Omavaraisuuden vuoksi kaupasta
ostettiin vain välttämätön, eikä tavarakirjassa ymmärrettävästi näy merkintöjä
maitotuotteista. Sen sijaan kahvi, sokeri, lamppuöljyt ja erilaiset
tupakkatuotteet tekivät kauppansa. Jo viime vuosisadan puolella valikoimassa
oli myös kankaita, astioita ja jopa ”Katkismuksia”, joten monipuolisuus oli
leimallista kyläkaupalle jo tuolloin. Toukokuussa vuonna 1900 Hjalmar Mehtonen
vielä täydensi tarjontaa, kun Hämeen läänin kuvernööri myönsi hänelle luvan
”kaupaksi pitää vähemmän myrkyllisiä aineita”.
Valikoimaa piti ollakin, sillä Hj. Mehtonen oli pitkään
ainut kauppias Tikkalan seudulla. Asiakkaita riitti Moksia ja Parkkolaa myöten,
ja kauppa oli ilmeisen vakavarainen. Vuonna 1910 se maksoi veroja 1 300
markkaa, kun esimerkiksi kirkonkylän suurimman, Eklundin kaupan vastaava luku
oli 2 800 markkaa. Mehtonen säilytti asemansa läpi vuosien, eikä
kilpailutilanteen syntyminen sanottavammin vaikuttanut asiaan. Vuonna 1922
avattu Tikkalan Osuuskauppa sitä vastoin jouduttiin lakkauttamaan
kannattamattomana kaksi vuotta myöhemmin.
Jo alkuaikoina kauppaa tehtiin myös velaksi. Asiakas sai nimensä
ja ostoksensa mustakantiseen kirjaan, ja kun velka oli maksettu, sitä koskevat
tiedot pyyhittiin yli. Tiliasiakkaita oli useita, osa heistä vakituisia. Kaikki
kuitenkin laitettiin yksiin kansiin tapahtuma kerrallaan. Joidenkin kohdalla
mainittiin pelkkä tilan nimi, toiset saivat sivulle oman nimensä joko tittelin
kera tai ilman. Monta kertaa kuitenkin käytettiin viitteellisiä ilmauksia,
joiden kautta väki oli oppinut omansa tuntemaan. Näin tulivat ikuistettua
Rietulan muorin silakat, Pohjolan suutarin piippu ja Karvarin sikuritoppa – yhtä
lailla kuin herra Herman Wiljasjärven heinäkuinen paperossiostos.
Vaikka Hjalmar Mehtosen käyttämät tukkuliikkeet olivat
suurelta osin jyväskyläläisiä, hän asioi myös paikallisten tavarantoimittajien
kanssa. Esimerkiksi Aarne Haarla sekä nahkoja myynyt Matti Reivinen kuuluivat
yhteistyökumppaneihin. Aluksi rahtia ajettiin yksinomaan hevosella, mutta jo
30-luvulla linja-autoista alkoi olla jonkinlaista apua kuljetuksissa.
Asemaa keskeisenä kohtaamispaikkana vankisti se, että posti
toimi koko ajan kaupan yhteydessä. Hjalmar Mehtosen kauppiasaikana myös
Tikkalan puhelinkeskus oli saman katon alla. Myöhemmällä ajalla Onni Mehtosen
Mirjam-vaimo toimi ensin postiasema 2:n, sitten postiasema 1:n hoitajana. Tätä
seurasi postikonttori, jossa oli vieras hoitaja Mirjamin jäätyä eläkkeelle.
Nykyisin Mehtosen kaupassa palvelee asiamiesposti.
Hjalmar Mehtonen työskenteli kauppiaana aina vuoteen 1935,
jolloin pitkään mukana ollut Onni tarttui toimeen. Hänen vaimonsa Mirjam oli
maatalon tytär Molikan tilalta, joka jäi Mehtosille, kun talon ainoa poika
kaatui sodassa. Onni joutui siis kauppiaan työn lisäksi maanviljelijäksi, mutta
tekemistä riitti Mirjamillakin, joka postin ohella vastasi paperihommista.
Sota-aika otti erityisen lujille, kun hän lasten avustamana hoiti kaupan
lisäksi postit ja navettatyöt.
![]() |
Mirjam ja Onni Mehtonen |
Onni Mehtonen toimi myös taksiautoilijana, viimeksi vuosina
1939-44, mutta ammattiajokortti meni sodan aikana vanhaksi, eikä hän viitsinyt
uusia sitä. Tämän jälkeen kauppias ajeli mopolla, joka oli lajissaan Tikkalan
kylän ensimmäinen. Mehtosen muistetaan kehaisseen uutta ajopeliään, että kyllä
näistä pikkuautoista tämä Simpson on paras. Kehittyneestä huumorikäsityksestä
kertoo myös suhtautuminen virkavaltaan. Aikana, jolloin poliisit kävivät
tarkistamassa kauppojen vaakalaitteet, Onni oli laittanut konstaapeli Toivo
Rajalan lujille. ”Lakki pitää ottaa pois päästä, kun tullaan kauppaan sisälle”,
oli kauppias vaatinut. ”Ota vaan reilusti, mutta älä ota paljon”, taas oli
sanonta, joka askarrutti Tuomo Rajasta, kun Mehtonen tarjosi äyskärillään
valkoisia pastilleja.
![]() |
Onni Mehtonen kaupan tiskin takana vuonna 1954 |
Kauppiaanvaihdos ei suuremmin vaikuttanut toimintaan.
Tavarat kuljetettiin edelleen pääosin hevosella ja kauppiaspariskunta muodosti
työvoiman. Vuonna 1936 syntynyt Matti-poika tosin osallistui bisneksiin heti,
kun kynnelle kykeni. Tuo ei kuitenkaan tapahtunut vielä vappuna 1939, jolloin
Onni Mehtonen avasi palvelujensa täydentäjäksi kioskin ns. Mehtosen mäkeen
entisen ja nykyisen kauppakiinteistön välimaille. ”Virvokejuomia, karamelliä,
tupakkaa y.m.” valikoimissaan pitänyt myyntipiste oli avoinna sunnuntaisin
useamman vuoden ajan.
![]() |
Onni Mehtosen uusimatta jäänyt ajokortti vuodelta 1939. |
Yhtenä keväänä Mehtosen miehet – Onni ja Matti – olivat
tulossa Jyväskylästä kotiin Muuratjärven jo heikkoja jäitä pitkin, kun isä jäi
tarjoamaan Viitamäen Arvolle tuliaisryyppyjä. Hevonen kuitenkin päätti jatkaa
saman tien kotiin ja Matti ehti hädin tuskin hypätä kyydistä. Tuliaisia
odotteli myös Rannilan Aimo, joka käveli kauppatalon pihassa edestakaisin.
Hevosen havaittuaan hän ihmetteli, että kylläpäs Onni nyt tulee lujaa. Ja lujaa
tultiinkin: kaupan kulmalla reki osui seinään ja sadan kilon sokerisäkki lensi
rappusille. Säkki säilyi ehjänä, mutta kaikki reessä olleet viinapullot
särkyivät. Äitiä tapaus hymyilytti, mutta isäntien ilme oli totisempi.
![]() |
Mirjam Mehtonen vanhoissa liiketiloissa vuonna 1954. |
Matti Mehtonen oli mukana myös isänsä lempiharrastuksessa,
kalastuksessa. Kunnia oli kyseenalainen, sillä välineenä oli pitkäsiima. Sen
200-250 koukkuun piti hommata madot ja laittaa ne paikoilleen. Kelpasi siinä
viikonloppuisin vierailleiden Pauligin, Ruthin ja Keskon miesten nostaa
saalista kalaisasta Patajärvestä.
Lisäksi Onni harrasti hevosten kasvattamista ja varsat
saivatkin useita palkintoja näyttelyistä. Sodan jälkeen hän osallistui myös
jääraveihin vaihtelevalla menestyksellä. Mirja Mehtosen vapaa-aika painottui
Lotta-järjestön toimintaan, jossa hän sota-aikana oli aktiivisesti mukana.
Tikkalan diakoniapiirin rahastonhoitajana Mirja toimi sen perustamisesta
lähtien.
Hevosten lisäksi Mehtosilla oli kaksi lehmää, jotka
laidunsivat reilun kilometrin päässä olevalla pikkutilalla. Äiti kävi
lypsämässä ne joka aamu ja ilta, ja ylimääräisestä kermasta kirnuttiin voita,
jota vietiin Perälän kauppaan Keljoon. Samoin tehtiin ylijäämälle, jota kertyi
kun voita toimitettiin kauppaan useammasta talosta.
Hjalmar Mehtosen aikaan postia liikkui vähänlaisesti, vaikka
puhelimen puuttumista jonkin verran korvattiin kirjeillä. Onnin aikakaudella
tässä tapahtui selkeä muutos. Etenkin joulun aikaan kortteja ja paketteja oli
paljon, ja väki kerääntyi kauppaan odottamaan postinkuljettajaa. Kun pidetty
Rajasen Eino tarjoamisten viivyttämänä viimein saapui, oli kaupassa niin paljon
tupakansavua, ettei eteensä nähnyt.
![]() |
Mehtosen vanha kauppakiinteistö ilmasta kuvattuna. |
Pienestä pitäen mukana ollut Matti Mehtonen tuli
virallisesti kauppiaaksi vappuna 1967. Tuolloin kauppa siirtyi Pellonpäästä
uudempiin tiloihin nykyiselle paikalleen, kun Jyväskylässä keskikoulun ja
kauppaopiston käynyt kolmannen polven kauppias osti teiden risteyksessä olevan
Pohjois-Päijänteen Osuusliikkeen 10 vuotta vanhan kiinteistön.
![]() |
Kauppiaspari vaihtui vuonna 1967. Matti ja Maritta Mehtonen juhlivat uuden ajan alkua Mirjam ja Onni Mehtosen kanssa. |
Tavaravarasto siirtyi mukana vanhoista tiloista, joissa
Matti oli jo ehtinyt uraansa aloitella. Tuttuun tapaan asunto oli uudessa
kiinteistössäkin saman katon alta. Sieltä löytyi myös kauppiaspariskunnan
toinen puolisko, kun Matti omien sanojensa mukaan sai suostuteltua liikkeessä
töissä olleen Marittan kanssaan vihille.
Liiketoimet jatkuivat perinteitä kunnioittaen vanhassa
sekatavarakaupan hengessä. Muutokset ajassa sen sijaan näkyivät monella
tavalla. Pikkuhiljaa auto oli syrjäyttänyt hevosen kulkuvälineenä niin
kauppiaan kuin asiakkaidenkin osalta, ja pihassa ollut hevospuomi sai väistyä.
Tilalle tulivat polttoainepumput – ensin käsikäyttöisinä, myöhemmin
koneellisina. Osaltaan valikoimaa laajensi aikaisemmin pienimuotoisena toiminut
rauta- ja maatalouskauppa, joka sittemmin muodosti puolet myynnistä.
Raskastavaroihin liittyy myös tilimyynti, jonka osuus
liikevaihdosta oli merkittävä. Saatavien perinnästä on karvaitakin muistoja,
mutta hupaisin lienee tarina velaksi ostaneesta romaninaisesta, joka tapahtuman
jälkeen vältteli Mehtosta vuosikaudet. Eräänä päivänä kuitenkin pysähtyi kaupan
kohdalle auto, josta nousi mainittu rouva. "Onhan se mukava, kun käyt
välillä tervehtimässä", huikkasi kauppias, ja sai hämmästyksekseen kuulla,
että asiakas oli tullut maksamaan laskunsa. Syykin selvisi, kun autoa
työnnettiin porukalla polttoainetankille: bensa oli loppunut parahiksi.
Syyskuussa 1968 kunnanvaltuusto teki merkittävän päätöksen.
Keskioluen vähittäismyynti oli vapautumassa seuraavan vuoden alusta, ja
kunnassa ”pidettiin tärkeänä, että pitäjän syrjäosien kylät saatetaan
myyntipisteiden järjestelyssä tasa-arvoiseen asemaan kunnan keskustan kanssa”.
Muiden kyläkauppojen tavoin Mehtonenkin sai keskiolutluvan, mistä aiheutui myös
pieniä ongelmia. Toinen tuon ajan uutuus, siirtyminen itsepalveluun, sujui
tähän verrattuna kohtalaisen kivuttomasti, sillä keskioluen tarvitsijoita kävi
oven takana öitä myöten. Maksutavastakin jouduttiin aika ajoin keskustelemaan,
koska velkamyynti oli oluen kohdalla kielletty. Tämä pykälä joutui kertaalleen
totiseen puntariin.
”Annoin yhdelle kaverille pari koria velaksi, ja se jätti
minulle Postipankin kirjan. Posti ei kuitenkaan enää ollut äidin nimissä, enkä
saanut otettua rahaa pankista lauantaina. Joku kanteli sitten, että Mehtosen
Matti myy olutta velaksi, ja asiasta tuli poliisikuulustelu. Näytin niille
kirjaa, jolla oli toista tuhatta markkaa rahaa, että tämä on minulla kanissa.
Nimismieheltä tuli sitten ilmoitus, että rike on niin vähäinen, ettei
Mehtoselle tule syytettä”, Matti Mehtonen kertoo.
Yksi oluen vapautumisen ulkoisista ilmentymistä oli ns.
Jaskan baari, joka syntyi Mehtosen aitan taakse, kun miehet kokoontuivat sinne
tyhjentämään pullojaan. Niitä tosin oli mäellä nähty aiemminkin. Kun linja-auto
pysähtyi kaupalla, ”ukkoa lappoi huussin taakse”, ja keväällä sieltä sai kerätä
koko joukon tyhjiä pulloja. Palautusjärjestelmää ei vielä tuohon aikaan
tunnettu, joten Keskisuomalainen julkaisi aprillipilana uutisen, jonka mukaan
pulloista oli kova puute. Kahdestakymmenestä tyhjästä Alkon pullosta luvattiin
tilalle yksi täysi. ”Nyt poika Fiiatti asialle”, ehätti jo isä-Onni sanomaan
ennen kuin totuus valkeni.
Matti Mehtonen vastasi uusiin haasteisiin työnteolla ja
kohenteli edeltäjiensä tavoin palvelutasoa. Esimerkiksi veikkaus pysyi
lisäpalveluna kelkassa on line -aikaan asti, vaikkei kovin tuottavasta
toiminnasta ollutkaan kyse. Monipuolisuuden ohella tavaramerkiksi tuli
edelleenkin toimiva kotiinkuljetus, joka venyttää työpäivää, mutta maksaa
vaivansa tyytyväisinä asiakkaina. Osa Matin-ajan muutosta oli asiakaskunnan
laajeneminen kesäasukkailla, joiden panos on merkittävä. Sesonkitikkalalaisista
monet ovat asioineet uskollisesti Mehtosella vuosikausia.
Ensimmäisen satavuotiskauden loppupuolella aukiolo laajeni
virallisestikin. Kauppa alkoi olla auki
kesäkuukausina myös sunnuntaisin, joten jostain täytyi tinkiä. Tee se
itse -miehenä Matti oli hoitanut kirjanpidonkin itse ensimmäiset 12 vuotta,
mutta sen jälkeen urakka siirtyi tilipalvelulle.
Työnteon lomassa kauppiaspariskunta ehti kuitenkin muutakin.
Kalastusta Matti ei isänsä tavoin ole harrastanut, vaikka merkkejä kahden
kalastuskunnan alueelle on myytykin. Vapaa-ajan täyttivät sen sijaan erilaiset
luottamustoimet kunnan, Korpilahden Säästöpankin sekä Tikkalan maamiesseuran ja
kylätoimikunnan organisaatioissa. Myös Keskon neuvottelukunta ja
maatalouskauppavaliokunta kuuluvat meriittilistalle, jolle kelpaa lisätä myös
noin 20 Suomi-Ruotsi-maaottelua. Varsinainen harrastus kuntoilun ohella on
nimittäin penkkiurheilu. Maritta Mehtonen puolestaan on jatkanut ansiokkaasti
anoppinsa työtä Tikkalan seurakuntapiirissä.
Teksti ja kuvat lainattu Pekka Suomäen ja Mehtosen perheen luvalla Tikkalan kyläkirjasta.
Mehtonen on paras kauppa mikä on olemassa
VastaaPoistaSieltä saa mitä vaan kannataa käydä kaupoilla